Ainekset
9 annosta
1 kpl Leipurimestarin Kaurapellavaleipää
yrttiöljyä
merisuolaa
Tee näin
- Laita uuni lämpiämään 180 °C.
- Leikkaa Leipurimestarin Kaurapellavaleipä siivuiksi siten, että leipä jää yhtenäiseksi pohjasta (ei leikata siivuja irti toisistaan).
- Valele siivujen väliin reseptin mukaan tehtyä yrttiöljyä ja ripottele päälle kevyesti merisuolaa.
- Paista uunissa noin 20 minuuttia.
Yrttioöjy
2 dl oliiviöljyä
2 rkl tuoretta persiljaa
2 rkl tuoretta basilikaa
2 rkl tuoretta ruohosipulia
1-2 kpl valkosipulinkynttä
0,5 tl suolaa
- Hienonna tuoreet yrtit pieneksi silpuksi ja murskaa valkosipulinkynnet.
- Sekoita yrtit ja valkosipuli öljyn kanssa ja sekoita hyvin.
- Mausta suolalla.